20.4.2023

lehmänkauppaa

 

Kokoomus ja Ps ovat ujdesä hallituksessa. Kokoomuksen Christer Rahakasa ja OS;n aatu Vastaranta euvottelevat.


CR:Pitää säästää. Otetan jaikilta kymppi.

AV::sSuomalaisilta ei saa ottaa. Otetan hoioilta ja neekereiltä kaksi kymppiä..


CR:OK, Josspa  ruotsinkielisiltä satanen,, suomalaisilt euro.


SV:sopii. Hienoa ssaada yhdessä suomi nousuun

6.7.2019

Metsästäjä (AMK)

Reptiliaani tutkii 

Alienit saapuvat maahan noin vuonna 300 000 JR (jälkeen romahduksen). Nämä olennot ovat tottuneet suurempaan painovoimaan, joten heidän mielenkiintonsa on ainoastaan tieteellistä. Tai inhimilliseen (kai näin voi sanoa) tapaan tieteellistä hetken aikaa, kunnes kaivostoiminta saadaan käyntiin. Biologit tutkivat kuumeisesti monimuotoisia pieniä karvaisia ja vielä pienempiä ja monimuotoisempia hassunäköisiä elollisia. Paleohistorioitsijat tutkivat fossiileja ja raunioita, kiinnittävät huomiota muutaman sadan tuhannen vuoden takaisiin raunioihin joka puolella planeettaa ja niitä mitä ilmeisimmin asuttaneiden olentojen jäännöksiin. Arkeologien luokitellessa aineistoa ja lingvistien selvitellessä olentojen kieltä, paleontologit toteavat niiden olleen sekasyöjiä hampaiden perusteella. "Opportunistit rakentavat sivilisaatioita, he toteavat myhäillen."

Kasvien syönnistä


Ihminen on ruokavalioltaan opportunisti, kuten kuka tahansa arkeologi tai historioitsija tietää ja paleontologi näkee hampaista yhdellä silmäyksellä. Ihmisen menestyksen taustalla on muiden avujen lisäksi ihmisen luonnollinen ruokavalio: "Syö kaikkea, mikä ei tapa ainakaan ihan heti tai mitä saat hengiltä porukalla." Toki ihminen on kautta aikojen syönyt lähinnä kasveja. Niitä kun on helpompi saada kiinni kuin eläimiä.

Ihminen siis ei ole luonnostaan kasvissyöjä. Perniöösi tai raudanpuutosanemia vaanii varomatonta vegaania.

Eettistä eli ei, kasvien syömistä on lisättävä ja lihan syöntiä vähennettävä. Jos nimittäin aiomme yhä lisääntyä ja täyttää maata.

Ruokaa tehokkaasti


Tehomaatalous on monille kirosana. Mutta miksi ruokaa sitten pitäisi tuottaa tehottomasti, rajallisia luonnonvaroja tuhlaten? Ei tarvitse eikä saa. Jos nimittäin aiomme yhä lisääntyä ja täyttää maata.

Vanhustenhuolto ja metsästys


Kuvitelkaa, että pääkaupunkiseudulla päätettäisiin ulkoistaa koko vanhustenhuolto. Oikeastihan sellaista ei voisi tapahtua, mutta kuvitellaan nyt kuitenkin.

Kustannuksia säästämättä homma annettaisiin järjestölle, jolla on 300 000 vapaaehtoista. Vapaaehtoisten kelpoisuutta testataan esimerkiksi näyttämällä kuvaa paskaisesta ja puhtaasta vaipasta ja kysymällä, kumpi kannattaisi vaihtaa. Mikäli vastauksista suuri osa on oikeita, vapaaehtoinen hyväksytään kelvolliseksi.

Vapaaehtoiset käyvät tekemässä töitä porukalla silloin, kun sopiva aika sattuu. Jos ei satu, työt jäävät hoitamatta. Vaipat hävitettäisiin räjäyttämällä, missä hommassa loukkaantuu muutama hoitaja vuodessa. Kuolemantapauksiakin sattuu. Sen lisäksi räjähteitä joutuu jatkuvasti hukkaan ja niitä räjäytellään siellä täällä.

Saattaisi olla, että seuraavalla kerralla kilpailutuksen voittaisi jokin muu instanssi.

Valitettavasti kuvitelma ei ole tuulesta temmattu. Tällä tavalla nimittäin maassamme tuotetaan riistaeläinten lihaa. Ei kovin tehokasta. Vaippojen hävittäminen räjäyttämällä on tietenkin mielikuvituksen tuotetta, mutta sitä vastaa aseiden jakaminen sadoilletuhansille ihmisille ilman erityisen tärkeää syytä.

Disclaimer


Joku voisi ajatella, että pilkkaan metsästäjiä, mutta se ei ole tarkoitukseni. Pilkkaan järjestelmää. Ihmiset saavat pitää vaarallisia metsästysaseita naurettavan helposti. Pesulapun käyttöä valvotaan huolellisemmin. Ei ole yksittäisen metsästäjän syy, että se on yhtä helppoa kuin yksityisautoilu.


Metsästäjä (AMK) ja metsästysbiologin suuntautumisvaihtoehto


Olisin huono valittaja, ellei minulla olisi ehdottaa parannusta. Parasta olisi jättää metsästäminen ammattilaisille. Tässä olisi paikallaan perustaa yksi suojattu ammattinimike lisää: metsästäjä. Ammattikorkeakoulu riittävinä biologian opintoineen ja käytännön harjoitteluineen voisi olla sopiva. Alan kehittämiseksi jossain oliopistossa voisi olla metsästysbiologin suuntautumisvaihtoehto.

Metsästäjän työpaikka olisi tietenkin perustettavalla valtion metsästyslaitoksella. Eivät metsästettävät eläimetkään välitä, minkä kunnan tai maakunnan alueella kuljeskelevat. Turhat aseet on kerättävä ihmisiltä pois mitä pikimmin muutaman vuoden siirtymäajan jälkeen.




Tämä ei ole tieteellinen teksti, mutta kerronpa silti sidonnaisuuteni. Aseistakieltäytyjänä on luonnollista suhtautua aseisiin ennakkoluuloisesti. Samoin metsästys ei ole minulle tuttua, joten sitäkin on minun helppo vastustaa täältä kaupunkiasunnostani. Sidonnaisuuteni ovat pelkästään psyykkistä laatua. Kukaan ei maksa tästä minulle.






9.9.2016

Työpaikkoja takuuvarmasti


Kuinka KKT ratkaisee työttömyyden yhdessä päivässä


Tänään KKT eli kansankommunistinen tiedotus julkaisi uutisen, jonka mukaan KKT eli kansankommunistinen tutkimuslaitos on selvittänyt työttömyyden syitä.

Työttömyyden pääasiallinen syy


Tiedotuksen toveri Haaska Jallinen toteaa, että KKT:n mukaan työttömyyden pääasiallinen syy on se, että kapitalistiset yritykset eivät ota työttömiä töihin. Laajan 100% kattavan kyselyn mukaan kapitalistiset yritykset eivät halua palkata lisää työvoimaa sen vuoksi, että työntekijöille pitää lain mukaan maksaa palkkaa. Sen vuoksi he mielummin käyttävät kapitalistisesti allokoituja harjoittelijoita tai kuntoutujia. 

Ratkaisu työttömyyteen


KKT:n tutkimuksen innoittamana kansankommunistinen työväenpuolue KKT esittää ratkaisun työttömyysongelmaan. 

Kohta 1


Kapitalistisen yrityksen on palkattava lisää työvoimaa ja maksettava työtekijöilleen palkkaa, mikäli se tuottaa voittoa. Kapitalistinen yritys kutsutaan kuulemiseen joka toinen kuukausi. Jos yritys on tuottanut voittoa eikä yritys ole palkannut lisää työvoimaa, yrityksen arvonlisäveroa korotetaan prosenttiyksiköllä. Mikäli yritys ei ole tuottanut voittoa tai saa nollatuloksen, yritys todetaan kannattamattomaksi ja se sosialisoidaan.

Kohta 2


Jos voittoa tuottava kapitalistinen yritys toistuvasti yli vuoden ajan kieltäytyy palkkaamasta lisää työvoimaa eikä arvonlisäveron korotus tehoa, yritys todetaan niskuroivaksi ja se sosialisoidaan. 

Kohta 3


Jos kapitalistinen yritys ei palkkaa sijaista sairastuneen tai muuten poissaolevan työläisen tilalle, kapitalistisen yrityksen arvonlisäveroa korotetaan kahdella prosenttiyksiköllä. Se, että sijaisia ei ole saatavilla, ei vaikuta asiaan. Jos kapitalistinen yritys toistuvasti on palkkaamatta sijaisia, kapitalistinen yritys todetaan niskuroivaksi ja se sosialisoidaan.

Kohta 4


Kohtien 1-3 määräyksiä sovelletaan myös kansankommunistisiin yrityksiin, vaikka oikeasti tietenkään ei voi olla mahdollista, että kunnallisissa tai valtiollisissa liikelaitoksissa olisi kapitalistisuutta. Mikäli tällaista ilmenee, liikelaitos lakkautetaan ja sen tilalle nimitetään komitea. Liikelaitoksen johto sosialisoidaan.



25.12.2015

Terrorismi on jo Suomessa.

Tänään joulupäivänä joulurauha rikottiin. Turvapaikanhakijoille tarkoitettu koulu yritettiin polttaa. Asiasta uutisoi Yle. Aiemmin näistä asioista on kirjoittanut Tiina Raevaara. Kohta, tai nyt, tällainen ei enää ole uutinen, ja se on pelottavaa.

Murhapoltto


Aiemmin tekoa vastaava  rikosnimike oli murhapoltto. Se tarkoitti sitä, että poltetaan rakennus, jossa saattaa olla ihmisiä. Tällä viitataan siihen, että tekijää ei paljoa kiinnosta se, kuoleeko joku vai ei. Yleensä tällaista pidetään pahana. Vuodesta 1995 asti nimike on ollut tuhotyö tai törkeä tuhotyö. Tällä kertaa rakennus ei ollut täynnä lapsia, joten nimike sijoittunee ensimmäiseen. Mutta jälkimmäistäkin on sattunut, suomalaisuuden puolustamisen hengessä.  Kaipaan vanhaa termiä.

Suomalaisuus


Näitä tekoja on puolusteltu sillä, että suomalaisuutta jotenkin näin puolustettaisiin. Jos suomalaisuus on sitä, että kouluja poltetaan joulupäivänä tai poltetaan rakennuksia, joissa on lapsia, niin irtisanoudun suomalaisuudesta heti paikalla.

Terrorismi


Terrorismirikoksista säädetään samassa rikoslain luvussa kuin tuhotyöstä. Laitettakoon tähän lain määritelmä terrorismista:

"Rikoksentekijällä on terroristinen tarkoitus, jos hänen tarkoituksenaan on:
1) aiheuttaa vakavaa pelkoa väestön keskuudessa;
2) pakottaa oikeudettomasti jonkin valtion hallitus tai muu viranomainen taikka kansainvälinen järjestö tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin;
3) oikeudettomasti kumota jonkin valtion valtiosääntö tai muuttaa sitä tai horjuttaa vakavasti valtion oikeusjärjestystä taikka aiheuttaa erityisen suurta vahinkoa valtiontaloudelle tai valtion yhteiskunnallisille perusrakenteille; tai
4) aiheuttaa erityisen suurta vahinkoa kansainvälisen järjestön taloudelle tai sellaisen järjestön muille perusrakenteille.
Terroristiryhmällä tarkoitetaan vähintään kolmen henkilön muodostamaa tietyn ajan koossa pysyvää rakenteeltaan jäsentynyttä yhteenliittymää, joka toimii yhteistuumin tehdäkseen 1 §:ssä tarkoitettuja rikoksia.
Kansainvälisellä järjestöllä tarkoitetaan hallitustenvälistä tai merkityksensä ja kansainvälisesti tunnustetun asemansa perusteella siihen rinnastettavaa järjestöä."

Koska tekijöillä on ilmiselvä tarkoitus painostaa valtiota siihen, että turvapaikanhakijota ei enempää oteta, kyse on terrorismista.

Tähän terrorismiin on Halla-aho kumppaneineen yllyttänyt jo vuosia ja nyt sanat ovat muuttuneet teoiksi. Perussuomalaisten johto on asian hyväksynyt. Asia nyt on vain näin eikä siitä mihinkään pääse; Suomea johtaa hallitus, jonka yksi puolue tukee terrorismia eikä asiassa nähdä mitään omituista.

Mistä voisin hakea turvapaikkaa?

18.9.2015

Pakolaiset, asunnottomat ja vanhukset

Suomeen on saapunut outoa porukkaa. He puhuvat outoja kieliä ja näyttävätkin vähän erilaisilta. Suuri osa heistä on pakolaisia.

Sanoista


Pakolainen tarkoittaa ihmistä, joka jättää kotimaansa sen vuoksi, että siellä on sota tai hän muuten on siellä suuressa vaarassa joutua tapetuksi tai muun ikävän asian kohteeksi.

Vaikka nälkään kuoleminen tai köyhyys on ikävä asia, nälkää tai köyhyyttä pakoon lähteneitä ei tavallisesti lasketa pakolaisiksi. Tällaiset ihmiset on tapana lähettää takaisin kotimaihinsa. Paitsi jos heillä on työpaikka tai puoliso kohdemaassa. Tällöin heitä kutsutaan yleensä siirtolaisiksi.

Ulkomaalaiseksi taas kutsutaan ihmistä, joka ei ole kotimaalainen. Se, että isäsi tai mummisi tai esi-isäsi on syntynyt ulkomailla, ei tee sinusta ulkomaalaista. Ei myöskään se, että olet erinäköinen kuin kotimaalaiset tai noudatat jotain perinteisiä tapoja.

Miten vanhukset ja asunnottomat liittyvät asiaan?


Eivät mitenkään, ne vain tarjoavat mahdollisuuden tehdä perusteeton vertaus. Pakolainen ja asunnoton eroavat toisistaan siinä, että asunnotonta ei yritetä ampua ja pakolaiselle tarjotaan katto pään päälle. Vanhuksiakaan ei yritetä ampua, mutta siinäpä se melkein onkin.

Suomessa on ollut melkein 100 vuotta aikaa pistää omat asiat kuntoon ja yli 90 vuotta aikaa tehdä se ilman suurempia pakolaismääriä.


Kuva on varastettu Ylen sivuilta, kuvaaja Juha-Pekka Inkinen. Kuvaan liittyvä artikkeli.

18.8.2013

Vihollinen isänmaassa





Mikä on isänmaan suurin vihollinen? Onko se Venäjä tai EU? Ranska tai Saksa? Huumeet, ylipaino, työttömyys tai köyhyys? Vakoojat, diabetes tai poliitikot?

Ei, isänmaan suurin vihollinen on lapsesi. Tai naapurin lapset, tai kaikki alaikäiset. Näin kertoo meille vanhempainliitto, jonka uusin kampanja jatkaa tutulla mauttomalla linjalla. Jos lapset nähdään ensisijaisesti vihollisina ja pettureina, niin kyse ei ole enää näkökulmasta, vaan sairaudesta. Kyse on ilmiselvästi harhoista, sillä pikainen tutustuminen muutamaan lapseen tai nuoreen helposti todistaa tällaiset väitteet hevonkukuksi.

Ehkä tämä on vanhempainliiton juoni nuorten kansainvälistämiseksi?

Tässä maassa heille ei näytä olevan tilaa.




Suosittelen M.A. Nummisen lähestymistapaa.

"Vihollinen isänmaassa hyppää esiin. Huuda: Dägä!" (0:42)